Kiusattu..

Joku kysyi Instan puolella, että miten minulla on mielestäni kiusattuna olo tuntunut, ja kuinka se on vaikuttanut minuun.

Ihan aluksi täytyy sanoa, että minun kiusaaminen alkoi kolmos luokalla ja ns. koulukiusaaminen loppui siihen, kun vaihdoin luokkaa 13v:nä pienryhmäopetukseen. Kaikista pahinta kiusaaminen oli, kun olin 11-12 vuotias. Tällöin olin siis kaikki päivät yksin koulun välitunneilla ja mietin, että miksi minulla ei ole kavereita. Melkein koko luokka supisi välitunnilla ja avoimesti kikateltiin, mulkoiltiin ja jätettiin ryhmän ulkopuolelle. Olen edelleen hyvin varautunut ja luokittelen kaverit eri tavalla, kun esim. Herra Kurdi. Olen surullinen siitä, että en osannut pitää puoliani. Mutta myöhemmin ymmärsin sen, että voin itse päättää omat kaverit. Nykyisille kavereille olenkin sanonut, että olen ”avoin kirja”. Eli joko minun kanssa ollaan kaveri tai sitten ei ja minut voi jättää kokonaan draamasta pois ja en  mielelläni osallistu mihinkään draamaan..

Itsetunto sai isonkin kolauksen kouluaikana ja se onkin vaikuttanut paljon elämään myöskin aikuisiällä. Peruskoulun jälkeen olin mm. Kotibileissä joissa oli myös yksi peruskoulun kiusaajistani. Siellä oli myös yksi minuun ihastunut ”poika” ja tämä (Huom! Olin varmaankin häntä pari vuotta vanhempi) ja hän sanoi kuuluvalla äänellä, että ”ei voi olla totta! Tuo kaunis tyttö on täällä, vau!” Ja jatkoi ihastelua. Kunnes tämä minua koulussa kiusanut tokaisi ”siis TOI VAI?”  Ja jatko, että ”et oo tosissas? Onks sul silmissä vikaa?! ”.

Tällön mietin kauan, että miksi, miksi ja miksi? En voinut ymmärtää, että minkä takia.. Myöhemmin vasta olen huomannut, että kaikki muut olivat epävarmoja itsestään ja he eivät antaneet itselleen lupaa tutustua minuun. Kauneus on katsojan silmissä. Tämän olen huomannut itsekin.. Kauneutta on monenlaista ja oma Itsevarmuus rakentaa myöskin omaa elämänhallintaa. Moni ihminen tekee omat johtopäätöksen aivan ilman muuta tulkintaa. Lisäksi kaveriporukassa tyhmyys pääsee tiivistymään eri tavalla.

Koulussa ei myöskään kiusaamiseen puututtu toivotulla tavalla. Kiusaaminen jatkui ja kiusaaminen sai vain enemmän vettä myllyyn opettajan sanoista.. Monen opettajan silmissä olin turhan herkkä. Moni ei myöskään ymmärtänyt minun pahaa oloa kiusatuksi joutumisesta. Monta vuotta kestänyt kiusaaminen turrutti todella pahasti.

”Kiusaamisen voi antaa anteeksi, mutta sitä ei voi koskaan unohtaa.”

Olen antanut osalle kiusaajista anteeksi ja pyrkinyt näyttämään omille lapsilleni sen, mikä on oikein ja mikä on väärin. Tiedän myös kuinka tukea omia lapsiani vastaavassa tilanteessa ja kuinka puuttua siihen. Luulen pystyväni estämään myös lapsiani kiusaamasta muita.

Herra Kurdin kanssa saamme kokea erilaista arvostelua. Milloin aihe liittyy siihen, että hän ei ole syntynyt Suomessa ja ihmiset luulevat voivansa arvostella koko perhettä sillä perusteella. Tai ihmiset luulevat voivansa arvostella meidän perheen kokoa.
Välillä mietinkin miten lapsia pystyy valmistella tuleviin sosiaalisiin pulmiin (joita tulee varmasti eteen..) Ja kuinka niistä voi selvitä puhumalla.

Mutta kuinka näyttää kiusaajille ns. ”uhrin” kokema henkinen lyönti. Niin sitä, en tiedä.. Kuinka ihmiset saa oikeasti ymmärtämään, että tämä on maailma jossa me kaikki eletään ja ihmisellä on lupa omaan rauhaan. Kuinka jokaisella on velvollisuus tehdä siitä hyvä paikka kaikille.. Enkä pysty kuvittelemaan, mitä kiusaajan päässä oikeasti liikkuu, mutta sen tiedän, että kiusattuna oleminen tuntuu kamalalta.

Löydät meidät blogit.fi:stä: