Huolta ja surua..

Tämä raskaus sai kurjan käänteen 22.2.2019. Paria päivää ennen menin neuvolaan turvotuksen, ja sikiön vaisujen liikkeiden takia. Siellä sitten terveydenhoitaja huomasi, että sf-mitta oli jo 33cm (tällainen mitta on ollut muista rv 36-37), ja raskausviikkoja oli tällön 32+4. Sain siis lähetteen äitiyspoliklinikalle. Ja sieltä soitettiinkin aikaa jo heti seuraavana päivänä. Menin kuitenki rauhallisin mielin, ja ensin kätilö otti käyrää. Lääkärille ku pääsin, niin keskusteltiin ensin. Sitten ultrattiin. Aika nopeasti lääkäri huomasi sikiön pään erottuvan muusta vartalosta, ja alkoi tutkimaan tarkemmin aivoja. Aivoista löytyi laajentunee aivokammiot, oikea 19mm ja vasen 20mm (raja 10mm). Lisäksi lääkäri ei nähnyt aivokurkiaista. Ja kalvostossa oli poikkeamaa. Pää vastasi tollon n. 3viikkoa isompaa (oli siis n33cm päänympärykseltään). Painoarvio oli tuolloin jo 2544g, johtuen sikiön pään koosta. Itkin viikon tämän jälkeen, ja pääsin vasta 33+6 Naistenklinikalle sikiöntutkimusyksikköön.  Siellä näkyi samat löydökset (ja lisäksi näkyi, että myös kolmas kammio oli hieman laajentunut), ja pää vastasi n.3-4 viikkoa isompaa, tällön painoarvio oli 2664g. Sain lähetteen magneettikuvaukseen. Ja magneettikuvauksen jälkeen perinnöllisyysneuvojalle. Lisäksi erikoislääkäri oli sitä mieltä, että synnytän tämän beben alakautta. Eli käynnisteltäisiin synnytys niin, että hän mahtuu tulemaan alakautta. Itseä tämä nyt hieman kauhistuttaa, mutta onneksi sekin asia suunnitellaan Perinatologin kanssa.

Eli surullisin mielin on tässä oltu. Ja lääkäri ei osannut antaa ennusteita sikiöstä. Eli päivä kerrallaan ja toivotaan hänen selviävän. Syntymän jälkeen oikeastaan selvii enemmän, mutta takeita henkiin jäämisestä ei ole.

Tässä on käyty tunteita surusta vihaan. Ja ei tätä tilannetta pysty käsittämään, kun kaikenhan piti olla hyvin.. Joka päivä mietin, että miksi juuri näin kävi meille.

Oma olo tuntuu kurjalta, ja herkistyn itkuun melkein aina, kun bebe liikkuu. Pelottaa aivan älyttömästi. Ja huomaan vahtaavani aina beben potkuja. Menettämisen pelko on aivan kamalaa. Mietin minkälaista se on sitten, kun tämä pieni syntyy. Yritän mahdollisimman paljon kirjoitella tilanteesta, mutta joudun ensin itse sulatella tilannetta. Ja herra Kurdi on yhtä peloissaan. Eikä oikeen kummallakaan löydy sanoja tällä hetkellä.

2 Replies to “Huolta ja surua..”

  1. Miten teillä voidaan? Joko on pieni prinsessa syntynyt? Itsellä vastaava tilanne ja olisi kiva kuulla miten teillä voidaan? Meillä tosin ainoa löydös aivokurkiaisen puutos.

    1. Hei. Meillä voidaan hyvin. Synnytys käynnistettiin rv 38, ja vauva syntyi virkeänä rv 38+1. Kirjoittelen tarkemmin vielä blogiin tämän hetken kuulumiset.

Vastaa käyttäjälle Suvi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *