Uhmaa

Aika menee oikeastaan siivoamiseen.



Tiedättekö kuinka monta kertaa imuroin päivässä?

Vastaus: n.2-4kertaa. Lisäksi pyyhin niitä kuuluisia lähmiä milloin lipaston kyljestä, peilistä, lasista ja ah, niin ihanasta seinästä. Lisäksi liu’utan ja hinkkaan lattiaa sillä kuuluisalla mopilla melkeen joka päivä.

Eikä tässä vielä kaikki! Tähän lisäksi vielä nämä kolme uhmista, mitkä saa hiukset tippumaan päästä (vai johtuisiko tästä synnytyksen jälkeisestä sulkasadosta?🤔)

Milloin raivotaan vääristä housuista, väärästä paidasta, karkkipäivästä, tai ihan vaan siitä ettei tylsä äiti anna hakata puhelinta lattiaan. Eikä nämä lasten uhmat ole mitään verrattuna tähän herra Kurdin teiniixi käyttäytymiseen.

Tunttuu että meidän perheessä on kolme uhmista, vauva ja teini.

Asiaa ei auta se, että sain hirveässä kiireessä murrettua oman oikean puoleisen pikkuvarpaani, tai ainakin se on niin musta ja kipeä ettei ainakaan voida puhua ehjästä ulokkeesta. Herra kurdi vain voivotteli, kun en suostunut lähteä lääkäriin ja panikoi tietenkin, koska ensiviikolla taas alkaa hänellä koulu.



Olen monet kerrat kuullut kuinka meillä on miehen kanssa aivan erillaiset ajatukset. Itse asiassa olen sen huomannut jo itsekin. Minulla ei ole vielä alkaneet menkat synnytyksen jäljiltä. Mutta mietin jo heti synnytyksen jälkeen, että minkähän ehkäisyn sitä valitsisi. Ja tuo herra Kurdi vain keskittyi kertomaan oman näkemyksensä asiasta (tämä näkemys oli suorastaan häkellyttävä, ja hän päätyikin siihen päätelmään, että haluaa kaksoset seuraavaksi..) Ajattelinkin että voisi hormoonikierukkaa kokeilla, joten mainitsin ihan ohimennen tästä herra Kurdille. Hän oli hieman epäileväinen. Ja mainitsikin siinä ettei ole ihan varma. Vihjaillen sitten viimeisenä sanoi, että onko sitä nyt välttämättä pakko asentaa.. Itseä epäilyttää tuon vauvan poikkeaman takia, että tässä ilman ehkäisyä oltaisiin. Koska tuo loppuraskaus jätti aivan hirveät jäljet omaan mieleen. Mutta herra kurdi sanoin päätöksen olevan tietenkin minun. Tiedän myös sen, että minkälainen haloo siitä syntyisi jos raskautuisinkin taas pian (alle vuodessa) ja saisin taas selitellä sukulaisille siitäkin raskaudesta. Omaa elämäähän tässä eletään, ja olenkin yrittänyt pitää oman elämäni sukulaisilta hieman peitossa.



Lapsilla alkaa ensikuussa päiväkoti. Mahtaa tulla kyllä aluksi hieman haikea ja yksinäinen olo. Tässä on jo kuitenkin ollut kaikki neljä lasta kotona, ja arkeen on tullut tietynlainen rytmi. Onhan tässä nuo 2017 ja 2019 lapset. Mutta siihen vilinään on jo tottunut sen verran ettei se hiljaisempi olo ja elo välttämättä alussa tunnu hyvältä. Tässä sovittiinkin jo minun siskoni kanssa, että tehtäisiin ensikuussa Helsinkiin reissu. Saa nähdä kuinka siellä mahtaa sujua. Meneekö ihmisiin hermo ja mielenterveys.

Meillä mies kävi 4kk neuvolassa tuon meidän pienen prinsessan kanssa. Olihan tolle pikku tirpalle jo painoa kiertynyt 7155g ja pituutta 65,3cm. Lääkäri oli tyytyväinen tämän hetkiseen kehitykseen. Toki vauvan toispuoleisuus vähän herätti huomiota. Ja tähän ollaankin saatu jo fysioterapiassa ohjeita. Herra kurdi ilmoittaa vaan joka kerta jokaisen lääkärikäynnin jälkeen ”kaikki on hyvin” tai ”vauva on terve”. Tästä syystä sanoinkin lääkärille, että voisiko joku nyt oikeasti selittää tuolle miehelle ettei aivokurkiaisen puutoksen tila muutu. Aivokurkiainen ei kasva takaisin. Eikä se tietenkään sairaus ole. Vaan lähinnä ominaisuus ja puutos. Tässä on kuitenkin se henkisen kehitysvammaisuuden riski 60%, ja tästä on ollut kovaa keskustelua miehen kanssa. Tiettyjä asioita jo näkyy tuossa pienessä, ja tiedän sen kolahtavan tuohon mieheen kovempaan ku koiralla luu kurkkuun.. ☹ Niin kun neurologi sanoi ”teidän pikkusella tulee isolla prosentilla olemaan henkistä kehitys viivästymää koko elämän, mutta se minkälaisesta viivästymästä on kyse niin sitä ei tiedetä.” Tiedän ainakin yhden lapsen kenellä on aivokurkiainen alikehittynyt ja kärsii vaikeasta kehitysvammaisuudesta. Ja on pienen lapsen tasolla, vaikka ikä on kaksinumeroinen..

Vauva 3kk:tta! ❤

Meidän perhe kasvoi yhdellä pienellä prinsessalla 30.3 klo 2.35. Hän oli 3860g ja 51cm pitkä. Lisäksi pää oli 36,5cm. Ensimmäisen vuorokauden hän vietti teholla. Vierihoitoon hän pääsi heti teholta päästyä.
Edellisenä päivänä lääkäri sai painoarvioksi yli 4kg. Eikä lapsivettä ollut tarpeeksi. Lääkäri oli myös sitä mieltä, että vauvan pää on jo sen kokoinen ettei voida odottaa kauempaa.

Sovittiin siis käynnistys seuraavaksi päiväksi.

Seuraavana päivänä meninkin Naistenklinikalle käynnistykseen klo 9.30. Aluksi yritettiin asentaa ballonki, mutta ballonki tuli välittömästi ulos täytön jälkeen. Lääkäri kokeili kahteen kertaan asentamista, ja lopuksi päätti puhkoa kalvot. Olin 2cm auki ja kanavaa jäljellä n.2cm. Mutta paikat olivat lääkärin mukaan kypsät. Odoteltiin n.2h omia supistuksia, mutta ne eivät alkaneet joten aloitettiin oksitosiini. Oksitosiinia tiputettiin korkeimmalla mahdollisella ja klo 19 siirryin saliin (lääkäri pelkäsi mahdollista syöksysynnytystä, joten heti saliin päästyä kätilö valmisteli välineet valmiiksi). Vauva oli aika ylhäällä, ja vielä klo 22.00 olin auennut 3cm:iin. Ja oksentelin. Otin kuitenkin epin tuossa kohtaa jotta saisin nukkua, ja klo 1 maissa heräsin pissahätään. Kätilö tutki nopeasti ennen vessassa käyntiä ja olin 4cm auki. Kävin vessassa ja hengailin seisaalleen. Paine lantiossa lisääntyi, ja tunsin kuinka vauva painui alaspäin. Klo 2 maissa aloin tuntemaan supistukset kivuliaina, ja supistusten aikana tunsin takapuolessa painetta. Tällön kätilö pyysi mennä sänkyyn tutkimusta varten. Tunsin aivan järkyttävää painetta ja hieman ponnistamisen tarvetta. Olin 8cm auki ja klo oli 2.20. Kätilö kerkesi laittaa verkkohousut takasin jalkaani, kun tuntu että alapää repee ja tuntui tarvetta ponnistaa. Vauvan pää näkyi, ja keho ponnisti itekseen vauvan ulos kätilön kiellosta huolimatta, ja vaikka yritin pidättää vauvaa syntymästä. Hän syntyi huutaen klo 2.35. Hänet vietiin suoraa teholle, jonne pääsin häntä katsomaan kun hän oli 2h ikäinen. Teholla hän sai lääkärin määräyksestä lisämaidot. Mutta söi myös hienosti rintaa. Hänen aivoja ultrattiin aukileen kautta vielä samana aamuna. Otettiin  verikokeita. Verikokeissa ei ollut mitään mikä olisi selittänyt tämän poikkeaman. Ultrassa näkyi samat asiat kun muissakin ultrissa. Kotiin päästiin kolmantena päivänä synnytyksestä. Tällön lääkäri tutki vielä vauvan kotiinlähtö tarkastuksessa, ja antoi kotiutus luvan. Käytiin vielä 4pv kotiutumisesta pään MRI:ssä. Ja vauvan ollessa 2viikkoa käytiin Hyvinkäällä lasten neurologilla. Hän kertoi meidän pienen prinsessan olevan poikkeamalla varustettu valioyksilö. Hänellä ei siis aivoissa ole muuta kun aivokurkiaisen puutos, jonka takia aivokammiot ovat laajentuneet.

”Uunituore” teholla, ensimmäistä kertaa äidin sylissä.

Neuvolassa ja lääkärillä ollaan käyty n.2 viikon välein. Pään kasvua seurataan joka käynnillä, ja lasten neurologi kontrolloi myös aktiivisesti vauvan kehitystä. 28.6 käytiin taas tapaamassa neurologia. Kaikki oli muuten hyvin, (pää kasvaa hienosti omalla käyrällä) mutta vauva on toispuoleinen ja kärsii epämääräsistä kohtauksista. Satiin siis lähete fysioterapiaan ja uni eeg tutkimukseen. Eeg tutkimuksessa käytiin eilen, ja niiden vastauksia odotellaan. Perjantaina 5.7 mennään fysioterapiaan. Jonne herra Kurdi tulee myös mukaan. Arki vauvan kanssa on aika hetkessä elämistä, ja edelleen uutta. Paljon huomioita vauvan käyttäytymisestä on tullut tehtyä. Jo ihan sairaalassa huomasi ettei vauva osaa käsitellä vaipan vaihtoa, eikä alasti olemista. Reagoi voimakkaasti koviin ääniin ja kosketukseen. Hän itkee paljon ja tuntuu tarvitsevan paljon läheisyyttä. (Tiedän myös ”normaalin” vauvan käyttäytyvän näin, mutta hänen käyttäytyminen oli neuroottista.) Kannoin häntä päivisin kantoliinassa 6viikon ikään joka päivä ja joka tunti. Lisäksi hänen kehon motoriikka poikkeaa  hieman normaalista. Luonteeltaan hän on nykyisin iloinen, läheisyyden kaipuuvainen ja herkkä. Välillä hän osaa juoksuttaa koko perhettä ja tekee kyllä kaikille tarpeensa selviksi. Tuollainen pieni kurdi prinsessa, joka vei koko perheen sydämmet. Häntä en vaihtaisi mihinkään, enkä antaisi pois. Meidän perhe tuntuu nyt kokonaiselta, vaikka lisähaastetta tämä pienokainen toi tullessaan. ❤