Vauva 3kk:tta! ❤

Meidän perhe kasvoi yhdellä pienellä prinsessalla 30.3 klo 2.35. Hän oli 3860g ja 51cm pitkä. Lisäksi pää oli 36,5cm. Ensimmäisen vuorokauden hän vietti teholla. Vierihoitoon hän pääsi heti teholta päästyä.
Edellisenä päivänä lääkäri sai painoarvioksi yli 4kg. Eikä lapsivettä ollut tarpeeksi. Lääkäri oli myös sitä mieltä, että vauvan pää on jo sen kokoinen ettei voida odottaa kauempaa.

Sovittiin siis käynnistys seuraavaksi päiväksi.

Seuraavana päivänä meninkin Naistenklinikalle käynnistykseen klo 9.30. Aluksi yritettiin asentaa ballonki, mutta ballonki tuli välittömästi ulos täytön jälkeen. Lääkäri kokeili kahteen kertaan asentamista, ja lopuksi päätti puhkoa kalvot. Olin 2cm auki ja kanavaa jäljellä n.2cm. Mutta paikat olivat lääkärin mukaan kypsät. Odoteltiin n.2h omia supistuksia, mutta ne eivät alkaneet joten aloitettiin oksitosiini. Oksitosiinia tiputettiin korkeimmalla mahdollisella ja klo 19 siirryin saliin (lääkäri pelkäsi mahdollista syöksysynnytystä, joten heti saliin päästyä kätilö valmisteli välineet valmiiksi). Vauva oli aika ylhäällä, ja vielä klo 22.00 olin auennut 3cm:iin. Ja oksentelin. Otin kuitenkin epin tuossa kohtaa jotta saisin nukkua, ja klo 1 maissa heräsin pissahätään. Kätilö tutki nopeasti ennen vessassa käyntiä ja olin 4cm auki. Kävin vessassa ja hengailin seisaalleen. Paine lantiossa lisääntyi, ja tunsin kuinka vauva painui alaspäin. Klo 2 maissa aloin tuntemaan supistukset kivuliaina, ja supistusten aikana tunsin takapuolessa painetta. Tällön kätilö pyysi mennä sänkyyn tutkimusta varten. Tunsin aivan järkyttävää painetta ja hieman ponnistamisen tarvetta. Olin 8cm auki ja klo oli 2.20. Kätilö kerkesi laittaa verkkohousut takasin jalkaani, kun tuntu että alapää repee ja tuntui tarvetta ponnistaa. Vauvan pää näkyi, ja keho ponnisti itekseen vauvan ulos kätilön kiellosta huolimatta, ja vaikka yritin pidättää vauvaa syntymästä. Hän syntyi huutaen klo 2.35. Hänet vietiin suoraa teholle, jonne pääsin häntä katsomaan kun hän oli 2h ikäinen. Teholla hän sai lääkärin määräyksestä lisämaidot. Mutta söi myös hienosti rintaa. Hänen aivoja ultrattiin aukileen kautta vielä samana aamuna. Otettiin  verikokeita. Verikokeissa ei ollut mitään mikä olisi selittänyt tämän poikkeaman. Ultrassa näkyi samat asiat kun muissakin ultrissa. Kotiin päästiin kolmantena päivänä synnytyksestä. Tällön lääkäri tutki vielä vauvan kotiinlähtö tarkastuksessa, ja antoi kotiutus luvan. Käytiin vielä 4pv kotiutumisesta pään MRI:ssä. Ja vauvan ollessa 2viikkoa käytiin Hyvinkäällä lasten neurologilla. Hän kertoi meidän pienen prinsessan olevan poikkeamalla varustettu valioyksilö. Hänellä ei siis aivoissa ole muuta kun aivokurkiaisen puutos, jonka takia aivokammiot ovat laajentuneet.

”Uunituore” teholla, ensimmäistä kertaa äidin sylissä.

Neuvolassa ja lääkärillä ollaan käyty n.2 viikon välein. Pään kasvua seurataan joka käynnillä, ja lasten neurologi kontrolloi myös aktiivisesti vauvan kehitystä. 28.6 käytiin taas tapaamassa neurologia. Kaikki oli muuten hyvin, (pää kasvaa hienosti omalla käyrällä) mutta vauva on toispuoleinen ja kärsii epämääräsistä kohtauksista. Satiin siis lähete fysioterapiaan ja uni eeg tutkimukseen. Eeg tutkimuksessa käytiin eilen, ja niiden vastauksia odotellaan. Perjantaina 5.7 mennään fysioterapiaan. Jonne herra Kurdi tulee myös mukaan. Arki vauvan kanssa on aika hetkessä elämistä, ja edelleen uutta. Paljon huomioita vauvan käyttäytymisestä on tullut tehtyä. Jo ihan sairaalassa huomasi ettei vauva osaa käsitellä vaipan vaihtoa, eikä alasti olemista. Reagoi voimakkaasti koviin ääniin ja kosketukseen. Hän itkee paljon ja tuntuu tarvitsevan paljon läheisyyttä. (Tiedän myös ”normaalin” vauvan käyttäytyvän näin, mutta hänen käyttäytyminen oli neuroottista.) Kannoin häntä päivisin kantoliinassa 6viikon ikään joka päivä ja joka tunti. Lisäksi hänen kehon motoriikka poikkeaa  hieman normaalista. Luonteeltaan hän on nykyisin iloinen, läheisyyden kaipuuvainen ja herkkä. Välillä hän osaa juoksuttaa koko perhettä ja tekee kyllä kaikille tarpeensa selviksi. Tuollainen pieni kurdi prinsessa, joka vei koko perheen sydämmet. Häntä en vaihtaisi mihinkään, enkä antaisi pois. Meidän perhe tuntuu nyt kokonaiselta, vaikka lisähaastetta tämä pienokainen toi tullessaan. ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *