Pieni sydän

Ultrassa kävin 8.10 klo 10.00 ja puolituntia ennen huomasin etsiväni netistä tietoa kaikista epänormaaleista raskauksista.



Menin kuitenki jalat ja kädet täristen äitiyspolille. Ihme kyllä odotustilassa oli vain yksi minun lisäksi. Taisin keretä istua 5min, kun kätilö pyysi sisään ultrahuoneeseen. Siinä rupateltiin tovin ja kyseli tämän meidän aivokurjettoman rinsessankin kuulumiset (lähetteeseen oli jostain syystä kirjattu tuo kuopuksen aivokurjettomuus). Vihdoin pääsin ultrapöydälle ja naureskeltiin yhdessä kätilön kanssa minun punasille villasukille. Ruutuun ilmestyi eka kohtu (mikä oli tavalliseen tapaansa taaksepäin kallellaan). Ja hetken päästä myös raskauspussi jossa näkyi ruskuaispussi, lapsivettä ja pieni alkio väpättävän sydämmen kanssa. Kätilö sanoikin tässä vaiheessa, että täältä löytyy terve raskaus ja arvioksi antoi rv 6+2. Eli meidän pienen pavun laskettuaika on 31.5.2020. Varattiin jo np-ultraan aika, joka on 18.11 klo 9.00 ja kovasti kätilö onnitteli. Itse olisin varmaan jättänyt tuon np-ultraan ajan varaamisen myöhemmäksi, koska itseä pelottaa edelleen raskauden keskeytyminen. Ja tässä mukavasti oma äitini sanoi, että tuo laskettu aika on samana päivänä ku lasten isovaarilla on syntymäpäivä. Neuvolaan kätilö kehotti varaamaan ajan niin, että aika olisi rv 8. Soittelinkin seuraavana päivänä neuvolaan ja ajan sainkin sitten rv 8+3. Katsellaan onko sinne menolla tarvetta.

Ensiviikolla on tuon prinsessan 6kk neuvola ja vanhimman pojan 5v neuvola. Eli joka viikko jotain ohjelmaa. Toisaalta se on hyvä asia, koska päivät menee nopeasti näiden lasten kanssa touhutessa. Ja ei keri miettiä oikeastaan raskautta. Tulee turhaa stressiä ja huolta jokaisesta tuntemuksesta kropassa.

Neurologilla

Kuten otsikossa näkyy niin käytiin neurologin kontrolli käynnillä. Käynti meni hyvin, mutta tuo meidän rinsessa vierasti Sanna neurologia. Fysioterapiaan saatiin taas lähete ja sanoi, että sinne olisi hyvä mennä kahden viikon aikana. Meillä aloitettiin kääntyminen vasemman kyljen kautta mahalle 4kk:den iässä. Mutta jostain syystä hän lopetti sen. Nyt sitten neurologi kokeili avustamalla, että kääntyykö tuo pippuri. Ei kääntynyt ja pää tuntui hieman ”laahaavan” muusta kropasta jäljessä. Hänen mukaan tuon pienen pippurin ns.kierteessä on jotain häikkää. Eli on jostain syystä unohtanut miten käännöt tapahtuu. Neurologi sanoikin tämän johtuvan aivokurkiaisen puutteesta, jota jo epäilinkin. Onneksi neurologian poliklinikalla on oma neurologisiin sairauksiin/poikkeamiin erikoistunut fysioterapeutti. Uskon ja oikeastaan luotan heidä taitoihinsa!



Olen myös selvittänyt tässä sikiötutkimusklinikan kautta mahdollisia tulevia ultra ja seuranta käyntejä. Ilmeisesti tässä raskaudessa käyn rakenneultran Helsingissä sikiöntutkimusklinikan vastaanotolla. Muut ultrat ja seurannat käyn äitiyspoliklinikalla/neuvolassa.

Sain myös neuvolan kautta raskauden keston määritykseen ajan. Kova pelko on ettei siellä pienellä alkiolla ole kaikki hyvin. Vaikka pitäisi ajatella asioilla olevan jokin merkitys. Ensiviikon tiistaina 8.10 saadaan siis tietää, että onko tuolla vatsassa mitään.. Kovasti herra kurdi yritti tsempata ja palattiin taas tähän normaaliin sukupuoli keskusteluun. Itse en vain pysty ajatella sukupuolta. Toive olisi elävästä ja terveestä pienokaisesta, jonka saisin käsivarsilleni.

Varmistin myös tuon digitaalisen testin uudestaan ja tulihan sieltä edelleen se ”raskaana 3+”. Eli hormooni on ainakin noussut. Mutta valitettavasti se ei takaa sitä etteikö raskaus menisi kesken. Eikä sitä syntyykö sieltä terve pienokainen vai ei.