Raskausviikko 30(Rv 29+0)

Saako itkeä, jos itkettää ja nauraa jos naurattaa?

Kävin viikon alussa taas neuvolassa ja neuvola th:n mukaan paino oli laskenut liikaa. Kyseessä oli siis eri neuvola th. Tuntui jotenkin turhalta käynniltä, koska ensinnäkään hän ei tuntenut minua ja toimi kuin robotti. Lisäksi hän varasi neuvolan aivan turhaan ensikuulle ja toiseksi se neuvola aika on eri neuvolassa. Sovittiin meinaan oman neuvola th:n kanssa, että minulle varataan lääkäri seuraavaksi ja jätetään välikäynti th:lla väliin. Ja tarvittaessa otan sitten neuvolaan yhteyttä esim. jos sokerit ylittyvät toistuvasti (tämä siis sen takia, että joudun kaikki viisi lasta raahaamaan bussissa neuvolaan, koska heillä on kesäloma ja neuvola th ei pitänyt tarpeellisena tuota käyntiä. Raskaus on sujunut sen verran hyvin, että hänen mielestä vielä ei olisi tarvetta rampata neuvolassa 2 viikon välein).

Neuvolassa (suluissa rv 26+5):
Paino: 74,6  – 875g/viikko (77,6, – 297g/viikko)
Verenpaineet: 106/69 (105/71)
Sf-mitta: 27,5cm (25cm)
Hb: 115 (mitattu rv 22, 132)

Paino on siis laskenut yhteensä 3,4kg rv 22 jälkeen. Minua pyydettiin lisäämään hiilihydraatteja ja rasvoja aterialle.. Th sanoi viimeksi kun paino tippui, että se saattaa notkahtaa alaspäin ja nousta viimesillä viikoilla vauvan kasvaessa. Lisäksi äiti alkaa automaattisesti syömään enemmän hiilihydraatteja. Itse en ole huolissani painosta, koska se varmasti alkaa nousemaan. Ja nämä helteet tekevät ainakin minulla tämän pahanolon kanssa syömisen vaikeaksi. Vauva kuitenkin kasvaa hyvin ja syön säännöllisesti sekä monipuolisesti. Hemoglobiinista sanottiin, että se voi aiheuttaa huonoa oloa ja vaikuttaa siis myös jaksamiseen yleisesti. Saan siis aloittaa lisä-raudan ottamisen joka toinen päivä (Siitä raudan ottamisesta huomasin vatsan alkavan kipuilemaan, vaikka sitä otankin vain joka toinen päivä).

Supistuksista keskusteltiin myös ja niistä sanoinkin, että ne tuntuu joka raskaudessa kivuliaampina ja voimakkaampina. Kuulemma ihan normaalia monisynnyttäjälle. Lähinnä vaan ihmetyttää, kun pitää sitten höllätä vauhtia. En muista, että muissa raskauksissa olisi ollut tällasta.. Vähän pelottaa, että miten loppu viikkoina..

Sokereista sen verran, että sokerit ylittyivät ensimmäistä kertaa. Tämä tapahtui siis kakunpalan jälkeen, jonka söin lounaan päälle. Raja on 1h jälkeen ruokailusta alle 7,8. No arvo oli 8,4 ja siis minulle sanottiin, että silloin tällöin tällaisilla ylityksillä ei ole mitään väliä. Mutta se olo ja hirveä olo saa miettimään haluanko sellaista oloa edes silloin tällöin. Eli nautin mielummin suolaisista herkuista jatkossa. Karkin olen jo jättänyt pois johtuen juurikin siitä hirveästä olosta, kun sokerit nousee. Eli jäljelle jää ne suolaiset. Ja tietenkin hedelmät/marjat ovat ok.

Sairastuin myös johonkin tautiin. Itse epäilen influenssaa. Minulla ei normaalisti nouse ikinä kuume ja kuumetta minulla oli viime kesänä koronassa. Sokerit olivat hieman koholla. Normaalisti Paasto on 4,4-4,7, nyt oli 5,0. Eli ilmeisesti tämä tauti vaikuttaa myös verensokereihin. Olen toki tyytyväinen, että löytyi selitys näille verensokereille. Ne ovat olleet normaalisti tasaisia tai alhaisia. Kuulemma insuliinin tarve kasvaa kipeänä ollessa. Ja sehän on jo muutenkin häiriintynyt, niin tautihan saa vielä enemmän verensokerit nousemaan, koska insuliinia ei erity välttämättä yhtä tehokkaasti.

Onneksi laski särkylääkkeellä lämpö 37,5:een..

Loppuviikko menikin lepäillessä. Herra Kurdi tasoitteli maata talolla ja kävimme läpi lupa-asioita piirustuksiin liittyen. Naapurihan veti herneen nenään, kun talon vierestä tasoitimme tonttia. Hänen mukaan vedet alkaa seisomaan hänen tontilla. Mutta kaverin mukaan tämä ei ole mahdollista uusilla sadevesijärjestelmillä, jotka pitäisi myös naapurin tontilta löytyä.. Ja heidänkin tontti on rinnetontti, eli vedet valuvat kyllä alaspäin..

Kuten näette, niin naapuri on aika lähellä. Mutta heidän ja meidän tontin väliin tulee aita.

Seuraathan blogia myös ig:ssä:

Löydät meidät myös blogit.fi:stä:

Raskausviikko 28 (Rv 27+0)

Sain postista lisätarvikkeita sokerinmittaukseen.

Luulin oikeastaan, että jotenkin mokasin tämän tilauksen, mutta ilmeisesti heillä oli tieto siellä hoitovälinejakelussa mitä tarvikkeita tarvitsee lähettää..

Maha kasvaa ja vauva myös. Tällä hetkellä vauvan liikkeet ovat aika voimakkaitakin. Selvästi hänellä alkaa tila vähentyä. Toki tässä on vielä aikaa pyöriä ja möyriä mitä ihmeellisempiin asentoihin. Lisäksi se sellainen möyriminen alkaa useasti juuri sillon, kun itse haluaisi alkaa nukkumaan..

Tuntuu hassulta kuvitella, että miltä vauva näyttää.. Minulla on hänestä nt-ultra kuvia ja sen jälkeen en ole kuvia saanut. Ehkä hieman harmittaa, mutta toisaalta.. Jos olisin kuvia saanut hänestä sillon rakenneultrassa, niin tuskin hän enään samalta näyttäisi. Joten tyydyn tilanteeseen. Näenhän minä hänet sitten, kun hän syntyy. Minua hieman kiinnostaisi tietää, että kuinka iso hän on. Mutta sitten taas toisaalta.. Mitä teen sillä tiedolla.. Uskon kylläkin, että lääkäri ja neuvola th arvioi vauvan kokoa käsikopelolla loppuraskauden aikana. Myöskin synnyttämään mennessä varmasti Kätilö tunnustelee vauvan asentoa ym.

Rv 27 ja täytyy sanoa, että reisirasvat on kohdillaan.. 😂

Itsellä on aivan älyttömän iso olo, mutta vanhoja neuvolakortteja katsoessa näyttää siltä, että painoa on vähemmin nyt, kuin muissa raskauksissa on tässä vaiheessa ollut.
Käytän edelleen myös M-kokoisia vaatteita, eli ei nyt oikeasti se paino ole paljoa noussut, vaikka itsestä se on siltä tuntunutkin.. Ensiviikolla onkin neuvola taas. Vähän jännittää, että miten paino on reagoinut tuohon syömisen säännöllisyyteen.. Säännöllisiin ruoka-aikoihin olen kiinnittänyt nyt huomiota.

Viikkoon mahtui myös ensimmäinen huomautus asuntoyhtiöltä.. Joku naapureista (tiedän kyllä kuka.. ) teki valituksen, kun auto oli parkkipaikalla ja ”maahan” (alla on vadit vuoto kohdassa) oli valunut autosta öljyä. Koska öljypumppu hajosi. Soitin asuntoyhtiölle ja ilmoitin, että auto on meidän. Ihan vain sen takia, että tämäkin asia tuli meille tietoon pihassa asuvan lapsen kautta. Saman lapsen, joka kertoi minulle kuinka heidän isä ei meistä tykkää (tähän ei ole kukaan mitään syytä antanut ja en heitä edes tällöin tuntenut). Tällöin ei puhuttu mistään kirjallisesta huomautuksesta.

Naapureilta on tullut ihme käyttäytymistä sen jälkeen, kun heille selvisi asuntokaupat. Lisäksi naapurit saivat tietää tälleen kesän myötä minun raskaudesta. Siitähän saivat vähän lisää pökköä pesään. Olen siis ollut todella ahdistunut ja en ole naapurien kanssa keskustellut mistään. Ei vain kiinnosta olla heidän juorujen lähteenä. Olen siis joutunut aikaisemminkin kuunnella ja niellä ihmisiltä vaikka mitä. Samalla sitä yrittää ajatella, että mitä ihmisten päässä liikkuu ja kuinka ilkeitä he voivat olla. Tästä syystä olen varovainen siitä mitä täällä kylällä puhun ja kenen kanssa.

Harmittaa vain se, että pitäisi niellä kaikki p***a mitä eteen tulee. Ja mielestäni lasten tai vanhempien sopuun tuloa ei saisi lasten tai vanhempien riidat haitata. Itse en riitele asioista ja jos joku yrittää haastaa riitaa, niin aika usein vain jätän tämän ihmisen huomioitta. Tämähän saa monet ihmiset vielä enemmän ärsyyntymään. Vihaan vain ylimääräistä draamaa ja tykkään pitää sellaisen oman rajan asioissa. Monesti toiselle ihmiselle kertoessa kaikkia sattumuksia ym. asioita se kääntyy aina kertojaan itseen ja monesti sulkeudunkin kertomasta tapahtuneita. Toki moni muukin perhe on kuulemma joutunut kokemaan samanlaista elämää vuokralla ollessa ja vielä järkyttävämpiä tarinoita olen muiden suista kuullut (ihmettelin tätä asiaa ig:ssä pariinkin otteeseen ja moni lähetti viestiä ja kertoi oman tarinansa vuokralla–asumisesta).

Ehdotinkin Herra Kurdille, että hankitaan asunnon eteen asuntoauto ja muutetaan sinne.. Hänhän oli jo ostamassa mökkiä jostain pusikosta, että saadaan olla rauhassa. Mutta en tiedä onko se nyt kuitenkaan hyvä ehdotus. Luulisi että jokaisella ihmisellä olisi vain toive rauhassa asumisesta. Onkohan se sitten kateellisuutta vai mitä.. En tiedä. Tykkään vai tästä asuinympäristöstä ja onhan tässä ihan mukavia naapureitakin (muutamaan olen tutustunut). Viimeksi jouduttiin muuttamaan pois kerrostalosta, kun nuorin poika oli pieni. Ihan vain sen takia, että alakerran naapuri alkoi hakkaamaan pattereita, jos joku lapsista huusi. Lisäksi poika alkoi hakkaamaan pattereita takasin alakerran naapurille, kun luuli sitä hauskaksi leikiksi. Tämähän eskaloitui siihen, että meillä kun tuli patterin säätäjä säätämään pattereita, niin alakerran naapuri hakkasi pattereita täysiä. Sanoinkin sitten patteri ukkelille, kun hän sitä alakerran naapuria meille ihmetteli, että meille tämä on joka päivästä. Soitin asuntotoimistoon, mutta he vain totesivat, että sitten meidän on muutettava.. Eli ilmeisesti syy vieritettiin meille. Ja nyt sitten taas täällä rivitaloissa neljän vuoden jälkeen alkoi tämä ihmeellinen käytös yhdeltä perheeltä, kun he tähän pari vuotta sitten muutti viereiseltä pienoiskerrostalosta. Haluaisin siis vaan kunnollisen paikan missä saisi olla rauhassa ja sovussa.

Meillä on talolla salaojat valmistumassa ja viemäriputkia vaihdetaan tällä hetkellä. Lisäksi tein hakemuksen (valtion tuki) öljylämmityksen poistoon. Ja vanha öljysäiliö poistettiin maasta ammattilaisen toimesta. Saisi siis lämmitysjärjestelmän uusiksi, sekä viemäristön ja viralliset muutosilmoitukset tehtyä ja piirustukset hyväksytyksi, niin pääsisi tekemään märkätiloja.

Rahaa menee aika paljon ja koko ajan joudutaan lisää säästämään. Ruoka on kallistunut aivan älyttömästi ja mitään ylimääräistä ei pysty ostamaan. Välillä tunnen hyvinkin isoa stressiä siitä, että pitää suunnitella ja laskea asioita. Saan kuukaudessa lapsilisät ja kodinhoitoon liittyvää tukea 600€ ja 300€/kk. Mies joutuukin kustantamaan ruoat ja ylimääräset menot. Itse maksan noista rahoista vuokran ja mitään ei jää käytettäväksi itselle.

Mutta kyllä se tästä!

Tulethan seuraamaan meitä ig:hen:

Löydät meidät myös blogit.fi:stä:

Raskausviikko 27(Rv 26+0)

Se ikuinen sokerirasitus.

Rv 26 alussa kävin rasituksessa (9 kerta, 7-vuoden aikana).

Litku meni erittäin hyvin alas ja verikokeita otettiin taas tutut 3.
Rasituksen aikana ei oikeastaan ollut mitään oloja. Mutta sitten myöhemmin kotona palauduttiin pahoinvointi ”moodiin”. Oma kannasta kävin taas kyyläilemässä tulokset..

0h arvo oli 4,6 (5,3)
1h arvo oli 9,8 (10,0)
2h arvo oli 9,1 (8,6) <–

Eli raskausdiabetes diagnoosin sain. Tämähän ei juurikaan vaikuta minun ruokavalioon, koska olen koko ajan syönyt, niin kuin radi ruokavaliossa syödään.. Mutta se tuli yllätyksenä, että 2h arvo oli tällä kertaa yli. Kolmannessa raskaudessa napsahti diagnoosi paastoarvosta, joka oli juuri 5,3.. Luulen kylläkin, että tähän on vaikuttanut myös minun pahoinvointi. Olen meinaa joutunut pakottamaan itseni syömään ja varmasti kroppa ei tuollaisia suuria määriä sokeria saa noin vain laskemaan. Eli pitäisi saada säännöllisemmiksi ruokailuja. Neuvolassahan minulla oli paino noussut silloin Istanbulin reissun jälkeen aika reippaasti. Sillon neuvola th mainitsi, että siihen voi liittyä raskausdiabetes ja kuulemma pano nousee myöskin sillon helpommin, koska keho ei pysty käsittelemään hiilihydraatteja ja sokereita.

Harmittaa tässä lähinnä se, että pitäisi nyt sitten olla sokeriseurannassa vauvan kanssa se 24h, eli vuorokausi synnytyksen jälkeen.. Eli polikliinisesti ei nyt sitten synnytetä.

Kävin loppuviikosta neuvola th:n juttusilla ja sain mittarit ym. ohjeet kotiin. Niitä sokereita nyt sitten mittaillaan yhtenä viikkona neljä kertaa viikossa ennen/jälkeen aamupalan ja yhtenä viikkona vuorokausimittaus yhtenä päivänä ennen ja jälkeen ruokailun. Toivottavasti pysyisi ruokavaliolla kunnossa. Neuvola th sanoikin, että hyvin maltillisesti nyt sitten sitä painoa saa tulla ja saan jatkaa samalla ruokavaliolla, kuin nyt olenkin ollut. Hän myös sitä sanoi, että arvasi ettei tuo painonnousu ole ihan normaalia minulle, koska muissa raskauksissa se on ollut hyvin maltillista ym. Jos näyttää siltä, että tietyt ruoka-aineet tai ruoat aiheuttaa nousuja tai näyttää ettei sokerit laske, niin siinä tapauksessa sitten jätetään ne pois ruokavaliosta ja korvaillaan toisella. Ekana aamuna ainakin arvot olivat hyvät (ennen 4,6 ja jälkeen 5,6). Siitä puhuttiin, että jos aamupaasto on liian korkea, niin pitää syödä yleensä runsaampi iltapala.

Nykyisin diabetes seuranta välineet tilataan hoitotarvikejakelusta itse.

Tässä viikossa oli parasta se, että pääsin neuvolassa puntarille. Näillä hän viikoilla uudelleensynnyttäjälle ei kuulu neuvolaa, mutta tuon raskausdiabeteksen takia neuvola th vaati saada ottaa Mittaukset. Ja loppua kohden käynnit tiheentyvät.

Kerroinkin neuvola th:lle, että ruoka ei oikein maistu ja sanoi, että näillä viikoilla äidin hormoonitoiminta muuttuu. Eli on ihan normaalia, ja jos ei ole mitään poikkeavia oireita niin ei tarvitse huolestua.

Mittaukset oli rv 26+:

77,6 kg (painon muutos vk -297g)
Verenpaineet 105/71
Sf-mitta oli 25cm
Sykkeet 142+
Liikkeet ++ (erittäin aktiivinen tapaus)

Seuraava neuvola onkin sitten rv 30–>.
Ja tällöin saan ajan lääkärille. Luutavasti raskausviikoille 35-36.

Kaikin puolin ajateltuna tämä raskaus on sujunut ihan hyvin ja nopeasti nämä viikot menevät..

Tule seuraamaan ig:hen:

@elamaakurdiperheessablogi

Raskkausviikko 25 (Rv 24+0)

Onko teillä ikinä käynyt niin, että menet lapsien kanssa kauppaan ja lapset haluavat oikeastaan kaiken sieltä kaupasta? Tätähän sain taas olla todistamassa tämän viikon alussa..

Aivokurjettomalla oli päiväkoti tutustuminen ja se meni loistavasti! Hän meni melkein heti leikkimään kotileikkejä ja seuraavana päivänä kysyi, että miksi hän ei pääse päiväkotiin (vietiin siis kaksi sisarrusta sinne). Meillähän päiväkotilaisilla alkoi kesäloma 1.6 ja koululaisella viikon lopussa juhlien jälkeen.

Tiesittekö muuten, että päiviä laskettuun on jäljellä 112!

Tällä viikolla sain energiaa leipomiseen ja yllätyin siitä, että minun ei tehnyt yhtään mieli niitä asioita joita leivoin.. Tästä viikosta lähtien vauva kerää massaa enemmän ja luulisi, että myös mielihalujen lisääntyvän. Toisaalta kerkiihän sitä sitten myöhemminkin.. Itsellä on tullut kuvotus takaisin ja usein esim. liha ällöttää. Tämä alkoi sen jälkeen, kun Turkissa söin lihaa ja kasviksia. Syöminen on vaikeaa, koska tuntuu ettei varsinaisesti tee mitään mieli. Edes suklaata! Voitteko kuvitella.. En muista muissa raskauksissa pahoinvoinnin palautuneen. Mutta nyt näin totisesti on käynyt. Loppuraskaudessa turvotus yleensä lisääntyy ja kroppa alkaa keräämään nestettä herkemmin. Muistelisin kylläkin aikaisemmista raskauksista, että turvotusta on ollut aika runsaastikin lopussa ja sormuksen olen joutunut laittaa kaappiin jo rv 30 jälkeen.

Reseptin löydät ig:stä: @elamaakurdiperheessablogi

Vaa’alla en ole sen jälkeen käynyt, kun viimeksi parisen viikkoa sitten. Tällä syömisellä tuskin paino ainakaan on noussut. Olo on aivan hirveä 24/7 ja iltasin, kun olo hieman helpottaisi, niin olen liian väsynyt syödäkseni.

Huomasin supisteluiden lisääntyneen. Säännöllisiä ne ei ole, mutta rasittavaa joulintaa tuntuu alaselässä (kuulemma hyvin yleistä monisynnyttäjillä. Kaikki ok, jos ei säännöllisty tai kipu lisäänny ja on tulehdukset suljettu pois).
Liitoskivut ovat myös lisääntyneet, mutta niitä saan helpotettua onneksi tukivyöllä.

@elamaakurdiperheessablogi

Parin viikon päästä olisi sokerirasitus ja tämä jännittää lähinnä sen takia, että tämä syöminen on ollut nyt mitä on ja näillä viikoilla se raskausdiabetesdiagnoosi saattaa napsahtaa. Oli hieman neuvola terveydenhoitaja sitä mieltä, että niihin sokereihin saattaa tulla jotain poikkeamaa, jos odottajalla on ylipainoa raskauden alussa tai jos paino nousee reippaasti raskauden alkuvaiheesta keskiraskauteen. Itsellä ei ole sellaista oloa tällä hetkellä, että ne jotenkin poikkeaisi normaalista.
Tai sitten toivon liikaa nopeaa kotiutumista synnytyksen jälkeen.. Mutta oikeastaan ihmettelen, jos ne sokerit ylittyisivät..

Tule seuraamaan ig:hen:

Raskausviikko 24(Rv 23+0)

Saatiin tietää, että aivokurjeton pääsee Elokuussa päiväkotiin. Ja vieläpä samaan ryhmään veljensä kanssa. Jes!

Oikeastaan stressaan hieman sitä, että miten hänellä lähtee sujumaan siellä, koska hänellä tuota omaa tahtoa ja temperamenttia riittää.. Seuraavalla viikolla on tutustuminen hänellä tulevaan ryhmään.

Keskusteltiin myös Herra Kurdin kanssa hänen työmäärästä. Tällä hetkellä se on aika vauhdikas ja tämä lisää myös minun työtä. Eli oikeastaan lasten kanssa olo jää kokonaan minulle ja lisäksi yrityksen lasku ym. asiat lisääntyvät. Asuntoprojekti vie paljon rahaa ja se on nyt päällimmäisenä mielessä, koska olisi tavoitteena päästä muuttamaankin kyseiseen asuntoon.. Herra Sanoi toki sitä, että syksyllä pitää sitten vauvan synnyttyä viikon ainakin lomaa ja on lasten kanssa.

Itsehän päätin, että nautin nyt kesästä, koska viime kesänä meni oikeastaan aika sen kakka viruksen kourissa ja toipumisessa.. Lisäksi kohotin omaa kuntoa ja keskityin oman kehonhuoltoon.
Tänä kesänä aion nauttia raskaudesta ja lapsista. Erityisesti nautin tästä omasta kropasta ja vauvamahasta. Ei jotenkin malta odottaa sitä, että pääsee syömään Vesimelonia ja mehujäätä aurinkoon.

Naapurin kurdi-rouva kysyi myös vinkkejä ruokavalioon raskauden aikana. Minä olen noudattanut ns. radi ruokavaliota jokaisessa raskaudessa sen jälkeen, kun kolmannessa raskaudessa paastoarvoissa oli rasituksessa ylitys. Ihan vain senkin takia, että paino ei nousisi niin paljon raskauden aikana (Toinen sokerirasitus on minulla varattuna rv 26) Mutta hän sanoi ettei ole saanut omasta mielestä riittävää ohjausta ruokavalioon. Eikä ymmärtänyt sitä, että painon nousu  saattaa vaikeuttaa radin hoitoa ruokavaliolla. Puhuttiin mm. taateleista. Heillähän monesti raskaana olevat syö taateleita. Mutta yritin selittää hänelle, että se ei välttämättä olekkaan niin terveellistä. Samalla myös kerroin, että hiilihydraatteja tulisi syödä kohtuudella ja liikkua pitää.. Ruokailussa painotin säännöllisyyttä ja sitä, että janoon juodaan vettä. Myös kannattaa lisätä enemmän niitä hyviä rasvoja ruokavalioon (tästä ollaan puhuttu mm. Herra Kurdin kanssa, että eläinrasvat vähemmäksi. Mielestäni 30-vuotiaalla ei pitäisi vielä olla kolesterolit koholla..)
Itse havaitsin silloin kolmannessa raskaudessa, että minulla paastoarvon on varmasti nostanut epäsäännöllinen ruokarytmi. Tähän olenkin panostanut sen jälkeen.

Nyt vain ongelmaksi on muodostunut huono-olo.. Etenkin syömisen jälkeen tulee sellainen täysi ”ilmapallo-olo”. Mahtaako vain vauva jo viedä tilaa, niin ettei sisuskalut mahdu olemaan vai mikä ihme.. Tällä viikolla vauvalla olisi jo painoa
n.430g-600g ja pituutta n.28-30cm.. Vähän samaa kokoa siis munakoison kanssa..

Vauva liikkuu P A L J O N ! Välillä potkuttelee siis suoraan alapäähän ja tällöin vessassa saakin rampata oikein huolella.. 😬 Iltaisin potkii ohi istukasta ja välillä aika kivuliaastikin (istukka on laajasti suoraan edessä). Hieman on jo mietittänyt tuleva kesä, että miten tukala olo sitä oikein mahtaa olla. Muistelisin ettei ainakaan esikoista odottaessa olo ollut hyvä, koska kuumuus turvotti ja tämän takia taisi painokin laskea, koska ruoka ei maistunut.

Saapi nähdä!

Tule seuraamaan meidän arkea ig:hen:

Löydät meidät myös blogit.fi:stä: