Raskausviikko 12 (Rv 11+0)

Tällä viikolla lapset olivat hiihtolomalla ja tämän viikon perjantaina onkin jo Np-ultra, tällöin rv 12+2.

Tällä viikolla on tullut totaali ärsyyntyminen imetykseen. Imetän edelleen tätä nuorimmaista (1v7kk). Rinnasta ei juuri mitään tule ulos. Luulenkin ettei hän kauaa enää rinnalla viihdy. Olen vähentänyt imetyksiä roimasti ja oikeastaan nyt seuraavaksi aion lopettaa kokonaan. Huutoa on toki tiedossa, mutta miellän etten tule jaksamaan, jos imetän vielä loppuraskaudessakin. Tandem imetystä en tule ikinä toteuttamaan. Miellän sen liian raskaaksi. Luutavasti hän jättää rinnan kyllä rauhaan, kunhan sitkeesti yritän.

Oikeastaan tällä viikolla siirryin äitiyshousuihin. Vatsan seudun turvotus tuntuu todella inhoittavalle ja normi housut kiristävät ärsyttävästi.

Turvonnut maha rv 11+5.

Tänne rantautui myös viikonloppuna noro.. Itse miellän päässeeni taudissa aika helpolla. Oksensin pari kertaa ja kyllä tuolta toisestakin päästä tavaraa tuli.. Esikoinen oksensi yli 10 kertaa. Kävi kyllä niin sääliksi häntä.. Helpotti onneksi hänellä iltaan mennessä.

Viikonloppuna ei oikeastaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Lähinnä siivoilin ja valmistauduin seuraavaan viikkoon. Lapsethan menivät taas kouluun ja hoitoon.

Olen kuunnellut sikiön sydänääniä ja täytyy kyllä sanoa, että ainakin siellä liikutaan.. Mietinkin sitä, että voiko doppleri mennä rikki sikiön potkuista. Mutta ehkä ei kuitenkaan. Siitä nt-ultrasta vielä pakko mainita sen verran, että se on onneksi heti aamusta. Eli ei tarvitse odotella koko päivää. Seulonta tulokset tulevat aika nopeasti tuon ultran jälkeen. Minulle Kätilö kaveri sanoi, että ne varsinaiset riski viikot ajatellaan olevan ohi rv 12-13 ultran jälkeen. Kaikkihan ei seulontaan osallistu, joten sen takia pystytään ultraamaan myös rv 14. Mutta kuulemma ajatellaan, että jos alkuraskauden seulassa kaikki olisi hyvin, niin se tiputtaisi huomattavasti keskenmenoriskiä. Sen takia pelottaakin. Mitä jos siellä ultrassa ilmenee esim. Niskanturvotusta tai jotain rakenteellista häikkää sikiössä. Joitain sisäelimiähän näkee jo tässä ultrassa ja pelkään, että siinä voisi olla jotain minkä takia sikiö ei voisi elää. Tai mahdollisesti seulat hälyttäisivät.. Teen varmasti siitä sitten oman julkaisun, kun saan seulojen tulokset. Toki siis joskus käy vain, niin huono mäihä, että sikiö menehtyykin myöhäisemmässä vaiheessa. Kaikellehan ei välttämättä löydy syytä.

Tiedän, että alan miettimään seuraavaksi rakenneultraa ja sitä, että jos sikiöltä puuttuu aivoista jotain tai jotain muuta ilmenee.

Tule seuraamaan ig:hen: