Raskausviikko 20 (19+0)

Tunsin vauvan liikkeet ensimmäisen kerran kädellä vatsan päältä.

Menin viikon alussa nukkumaan ehkä hieman normaalia myöhempää. Siinä sitten ihmetellessäni möyrimistä, laskin käden vatsan sivulle. Sitten hän potkaisi kovaa, niin ettei jäänyt epäselväksi tuntuiko potku kädelle vai ei.. Itkuhan siinä pääsi.. Vauvan liikkeet tuntuvat nykyään myös seistessä. Potkut ovat muuttuneet aika voimakkaiksi. Enään ei tunnu pelkkiä perhosen hipsutuksia, vaan nyt tuntuu jo mojoavia liikkeitä. Meillä oli myös entero kylässä.. Päiväkodista ilmeisesti tuli.

Kävin muuten naapurin kurdi rouvalla ”pikakahvilla”, ja autoin samalla hakemuksen tekemisessä. Kävi myös ilmi, että meillä onkin vain viikko lasketuissa eroa.

Ajattelin ihan omaksi huviksi tehdä tällaisen sukupuoli jutun (muistutan tässä kohtaa, että minulle ei ole vauvan sukupuolella väliä. Tärkeämpää on, että hän on terve ja voi hyvin.) Enkä ole ihan varma haluanko sukupuolesta ottaa selvää rakenneultrassa. Toki jos sen haluan tietää niin lupaan myös kertoa teille. Herra Kurdi sanoi haluavansa tietää, koska haluaisi valmistua sitten vauvan tuloon. Hänelle se on vissiin aidompaa odottamista, kun tietää vauvan sukupuolen. Nimiäkin hän on jo miettinyt valmiiksi.

  1. Makeaa vai suolaista?

Jos raskausaikana himoitsee erityisesti makeaa kuten karkkia ja pullaa, olisi tulossa tyttö. Suolaisten ja proteiinipitoisten ruokien himoitseminen taas on vinkki syntyvästä pojasta.

Minulla: Vaikea kysymys.. Mieli tekee kaikkea sekaisin.. Alussa teki mieli kaikkea terveellistä. Nyt viime aikana makeaa ja rasvaista..
Ehkä kuitenkin sitten: TYTTÖ

  1. Pahoinvointia?

Pahoinvointi liittyy yleisesti raskauteen eli niin tyttöjen kuin poikienkin odotukseen. On olemassa kuitenkin uskomus, jossa sanotaan, että ylenpalttinen oksentelu kertoisi tulevasta tytöstä.

Minulla: En varsinaisesti oksentanut tässä raskaudessa. Lähinnä yökin ja etosi. Sanoisin ettei päästä rajuun pahoinvointiin tässä raskaudessa.
Siksi sanon : POIKA

  1. Raskaus kaunistaa, vai kaunistaako?

Tytöt kuulemma varastavat äitinsä kauneuden ja pojat lisäävät sitä. Jos sinulla on finniset kasvot ja hiukset rasvoittuvat helpommin kuin aikaisemmin, on tulossa tyttö. Jos raskaus kaunistaa sinua entisestään, silloin odotat poikaa. 

Minulla: Mielestäni normaaleita finnejä on ollut. Eli hormoonimuutoksista johtuvia. Ei siis nimeksikään finnejä.
Sanoisin: POIKA

  1. Kiukkuinen vai lepposa?

Mielialojen heittely ennustaa tyttöä. Jos taas odottaja on hyvin rento ja nauravainen, uskomusten mukaan tulossa on poika.

Minulla: Naurattaa.. Sanoisin olevani kunnon tyranni ja ailahtelevainen.
Sanon siis: TYTTÖ

  1. Painon nousu?

Poikavauvaa odottavat naiset kasvavat raskauden aikana hieman suuremmaksi kuin tyttöä odottavat.

Minulla: pakko sanoa etten ole tästä oikein varma.. Painon nousu on ollut mielestäni normaalia. Pakko kuitenkin mainita, että tytöistä painoa on tullut enemmän, kuin pojista.
Sanon kuitenkin: TYTTÖ

  1. Sikiön sydänäänet?

Uskotaan, että pojalla olisi hitaampi sydämensyke (alle 140) ja tytöllä nopeampi (yli 140). 

Minulla: No siis.. Kaverini mielestä vauvalla on poikamaiset sykkeet. Äänet ovat olleet sen 140 nyt keskimäärin. Mutta en kyllä tiedä. Neuvolassa ekalla kerralla 150
Itse sanoisin siis: TYTTÖ

  1. Linea Negra?

Linea negra eli musta viiva vatsassa ennustaa poikaa. Jos odottajalta puuttuu linea negra, ennustetaan tyttöä.

Minulla: Ilmestyi vatsaan heti nt ultran jälkeen. HUOM! Kaikista lapsista on tullut kyllä näkyviin.. Eli hieman ihmeelinen asia tämäkin.
Eli sanoisin tämän mukaan: POIKA

  1. Vatsan muoto?

Jos raskaana olevan vatsa on leveä ja kasvaa sivuille, tulee tyttövauva. Jos vatsa on terävä ja kasvaa eteenpäin, tulee poikavauva.

Minulla: Ööö..
Sanoisin tässä vaiheessa:TYTTÖ

  • Sikiön aktiivisuus?
    Jos vauva potkii paljon kyseessä on poika. Jos vatsassa ollaan rauhallisia on tulokas tyttö.

Minulla: Aktiivinen tapaus on tämä vauva..
Eli: POIKA

  1. Kummalla puolella?

Pojat viihtyvät oikealla ja tytöt vasemmalla puolella kohdussa.

Minulla: Hyvänen aika näitä kysymyksiä..
Sanoisin: POIKA?

  1. Unet?

Raskausaikana odottava äiti näkee paljon unia. Mutta uskomuksen mukaan odottava äiti voi nähdä unessa tulevan vauvan sukupuolen.

Minulla: Näin unta, että lääkäri sanoi sikiön olevan poika. Mutta itse luulin, että lapsi on tyttö ja väitin lääkärille sen olevan tyttö.

Eli ilmeisesti: POIKA?

  1. Kasvaako karvat?

Uskomuksen mukaan äidin karvat kasvavat nopeammin, jos kyseessä on poika. Kiitos testosteronin. Hitaammin jos kyseessä on tyttö.

Minulla: Kasvaa hirveää vauhtia joka karva hipsu..
Eli sanon: POIKA

  1. Oma olo?
    Kuulemma odottavalla äidillä voisi olla jonkinnäköinen arvaus lapsen sukupuolesta..

Minulla: Sanoisin: TYTTÖ

TYTTÖ 6 / POIKA 7

Mitähän tästä voi päätellä? Sen ettei taida voida ennustaa sukupuolta, kun vain ultralla?

Taisin sanoa jossain kohtaa tätä raskautta, että minulla ihan sellainen tyttöolo. Täytyy kyllä myös myöntää, että en muista poika raskauksista oireita. Ekassa raskaudessa oli hieman etovaa oloa, mutta hyvin vähän. Kolmannessa raskaudessa Oksensin joka ilta ja etova olo alkoi klo 16 ja kesti aina siihen asti, että tuli oksennus klo 22-23 alku yöstä.. Nämä molemmat siis poika raskauksia. Aivokurjettomasta (neljäs raskaus) Oksensin kerran ja oli etovaa oloa 24/7. Mutta toisessa raskaudessa oli etovaa oloa vain pari viikkoa. Ja viidennessä raskaudessa vain etosi. Ja nämä siis tyttö raskauksissa. Eli hyvin vaihdellen on ollut oireet. Itsellä on melkein jokaisesta raskaudesta tullut hyvin voimakkaasti tunne vauvan sukupuolesta. Eli sukupuolet ei ole olleet yllätyksiä.

Tule seuraamaan ig:hen:

Löydät meidät myös blogit.fi:stä: