Raskausviikko 40 (Rv 39+0)

Rv 39+0

Vauva painaa lantioon ja yöllä herätessä vessaan limatulppaa valuu vessapaperiin. Aamulla käyn ainakin viisi kertaa isolla hädällä. Tuli myös ns. Menkkajoulintoja ja koko päivän tuli supistuksia epäsäännöllisesti.  Välillä kivuliaasti ja välillä ilman kipua. Etova olo jäytää oikeastaan koko päivän. Verensokerit on alhaiset syömisestä huolimatta. Alhaalla jatkuva paine häiritsee mm.kävelyä. Sitkeästi kuitenkin kävelen 4km eskarilaisen vuoksi. Välillä tulee myös kunnon hiki aaltoja.. Päiväkodissa kysellään jo, että millon vauvan pitäisi syntyä. 

Rv 39+1

Aamulla herätessä vessassa paperiin jää kirkasta limaa (taas).. Kurkku on kipeä ja heti on selvää, että myös minulle on lapsilta tarttunut flunssa. Muutama kirosana tulee ulos suusta ja valitankin asiasta ig:n puolella. Aamulla tulee pari napakkaa supistusta, mutta eskarilaista eskariin viedessä supistuksia tulee vain yksi. Tämän jälkeen hengailen sohvalla ja välillä käyn jumppapallolla pyörittelemässä lantiota. Oikeastaan illalla ihmettelen alaselkäkipua ja laitankin selkään kuumavesipullon. Päätän mennä aikasin nukkumaan, koska kurkkua särkee. 

Rv 39+2

Herään aamulla ennen herätyskelloa. Takana katkonainen yö kuopuksen takia (hän heräsi yhdeltä yöllä ja ei meinannut millään nukahtaa uudestaan). Alaselkää juilii vaihtelevasti. Supistuksia tulee jokaisesta liikkeestä, mutta epäsäännöllisesti ja aika kivuttomasti

Rv 39+3

Kurkussa limaa ja varovasti nousen sängystä tunnustellen samalla omaa oloa. Vauva myllää oikeastaan koko päivän. Siteeseen jää limatulppaa. Koko päivän tulee vaimeita supistuksia.

Rv 39+4

Yöllä ei uni oikein tullut ja supistuksia tuli koko yön vaimeasti. Aivokurjeton herää yöllä monta kertaa huutamaan ja mietinkin jo valmiiksi, että hänellä varmasti on korvatulehdus (olikin, voi itku).. Hyvinkin normaali olotila seuraa koko päivän ja kärsin hirveästä päänsärystä. Suoli toimii oudon vilkkaasti ja supistuksiakin tulee harvakseltaan. Kuulin muuten, että naapurin kurdi-rouva oli joutunut Lohjalle synnyttään, koska hyvinkäällä ei ollut tilaa (paniikki).. Päivällä vanha puhelin kirjaimellisesti posahtaa ja herra huu lähtee kiireellä hakemaan vaimolle uutta puhelinta. Uni tulee illalla nopeasti.

Rv 39+5

Yö meni taas persuuksilleen (aivokurjeton veti hirveät huutoraivarit).. Olo on aamulla ihan ok. Herra huu vie eskarilaisen eskariin ja itse lähden kävelemään apteekkiin. Mutta yllätys, yllätys. Meidän kylän pankkiautomaatti ei suostu lukemaan kortteja ja suuren veetutuksen saattelemana marssin vain kauppaan hakemaan hillosokeripussin ja itku silmässä kävelen kotiin.. Paine alakerrassa on omaa luokkaansa. Kotona sohvalle istuessa tulee yksi kipeä supistus.. Yritän saada puhelimeen 90v vanhan muistisairaudesta kärsivän mummelin (kyseessä uuden talon rajanaapuri). Koska hän ei suostu juttelemaan herra kurdille yritän jutella hänelle rajalla olevista riskipuista tuloksetta. Illalla supistuksia tulee aika napakastikin ja mietinkin mielessäni, että jos nyt pitäisi synnyttää, niin en kyllä jaksaisi. Esikoinen järjesti pienet ”läksyraivarit” vielä läksyjä tehdessä. Hieman shokeerasi se etten tiennyt mitä olisi pitänyt laittaa kauppalistaan listaa tehdessä. Päädyinkin aikasin nukkumaan. Siinä meni sekin päivä puoliksi väsyneenä ja varmasti hormoonien takia itku silmässä. It’s a life, my life!

Rv 39+6

Yö meni hyvin. Heräsin pari kertaa vessaan. Aamu tosin alko aika hitaasti ja tuntu ettei aamu oikein käynnistynyt. Puolet päivästä meni kauppareissuun ja kotona siivoilin vessaa/keittiötä. Aamu yleensä on aika kivutonta ja supistukset lieviä. Tällä kertaa tosin vessassa istuessa tuntu menkkamainen ja jouliva supistus. Tällä kertaa alaselässä ja alavatsassa samaan aikaan. Olin hieman shokissa tästä, koska tämä supistus tuli, niin yllättäen ja hieman ihmeissäni olin. Mutta samalla ilahduin, koska voisin ottaa tuollaisia supistuksia lisää (haaveeksi jäi, ainakin tältä päivältä). Illalla aikaisin nukkumaan, koska se ainainen väsymys oli hyvinkin läsnä. No mitä tästä viikosta jäi mieleen? Pirullisen rasittava viikko ja jotenkin raskas..

Löydät blogin myös ig:stä:

Ja blogit.fi:stä: