Meidän pieni ihme on jo yli neljän viikon ikäinen.
Täytyy kyllä sanoa, että olen monta kertaa miettinyt yksin pimeässä yöllä imettäessä, että kuinka onnekas olen. Mutta en voi väittää etteikö viime vuonna tapahtunut keskenmeno olisi taas mielessä. Siitähän on nyt vuosi aikaa ja sitä miettii, että minullahan ei olisi tätä pientä, jos edellinen raskaus ei olisi mennyt kesken. Mutta kyllä sitä miettii, että millainen pikkunen sieltä olisi tullut..
Tuntuu ettei oikeastaan päivässä keri muuta tekemään, kun istumaan sohvan nurkassa ja tissi on vauvan suussa. Ruokaa tuskin kerkii syömään ja siivoaminenkin tapahtuu toisella kädellä..
Imetys ei ole ollut mitenkään itsestäänselvyys ja minulla se onkin ollut haastavaa henkisesti. Ehkä myös se, että päivä pitää suunnitella vauvan syömisen mukaan.
Kaikin puolin tämä arki rullaa mukavasti. Vauva on aika helppo tapaus ja hänellä on virallisesti nimi. Sen verran voin paljastaa, että hänen nimi alkaa A:kirjaimella. Voin siis tästä lähtien puhua pikku A:sta. Hänen nimen tarkoitus on ”peloton ja rohkea soturi”. Nimi on kurdin kielinen.
Lapset ovat olleet syyslomalla kotona ja apua heistä on ollut hurjasti! Silti odotan sitä, että arki palaa taas normaaliksi..
Olen hieman kartoittanut tässä omaa kuntoani. Muutaman kerran olen juossut. Kroppa ei tunnu vielä siltä, että mitään isoja lenkkejä vielä voisi juosten tehdä. Ja muutenkin liikkuminen on aloitettava varoen.
Talon remontti on edennyt aivan älyttömästi. Ilmeisesti voimme hyvillä mahkuilla päästä muuttamaan jo talven aikana ja tätä odotan enemmän, kun paljon. Talon kylpyhuone on melkein valmis. Keittiö, olohuone ja makuuhuoneet kaipaavat enään muutaman seinän, levytystä ja maalausta. Eli remontti on hyvässä vaiheessa.
Seuraa blogia ig:ssä: