Ovis ja yk3(5)

Sieltä se ovisplussa tuli! Eikä hajuakaan minkälainen kierto on pituudeltaan. Ehkä pitkä? Koska ovisplussa pärähti kp17 ja ovis itsessään tapahtui tuntemusten perusteella kp18. Eli kierto saattaa olla yli 30pv.. Tiedän ettei ne menkat anna odotuttaa itseään noin kauan. Luulen kyllä, että vatsa/räkätaudilla on ollut osuutta tuohon ovuloimiseen, olen ollu sen verran kipeä tässä jo kohta 1,5viikkoa ettei tosikaan. Ensin iski kurkkukipu ja sitte kamala vatsatauti. Vatsataudista ku selvisin iski räkätauti vasten kasvoja. (Tosin ekat kierrot kolmannen synnytyksen jälkeen oli 25-33 eli tiedä sitten).

Ovis kp 18. 👍

Onneksi lapset tervehtyivät nopeammin kun minä. Kaksi vanhempaa lasta meni hymyillen tänäkin aamuna päiväkotiin. Vanhimmalla lapsukaisella on tuo energian purku haasteellista täällä kotona. Innoissaan siellä päiväkodissa oli jo monta tyttöä tervehtimässä. Vähän kyllä vaivaa se ettei meidän toisiksi vanhimmalla tunnu olevan oikeen kavereita. Hän ei kylläkään ole niin sosiaalinen kun veljensä, eikä pidä turhaa älämölöä itsestään. Täysin vastakohta isompaan sisarrukseensa verrattuna. Vanhin on samanlainen, kun herra kurdi. Ja toiseksi vahnin taas niin kuin minä. Tuntuu ettei nämä meidän pojat ole saaneet mitään minulta (paitsi oppimishäiriöt). Tyttöjen kanssa ollaan niin samanlaisia. Vaikka tuo herra Kurdi onkin saanut jo tuon 5kk:den ikäisen rinsessan fanittamaan babaa.

Muutaman päivän päästä olisikin noiden kahden nuorimmaisen neuvolat. Toivon todella ettei tuon rinsessan pää ole kasvanut mitenkään liian nopeasti. Se kun tarkoittaisi taas lisää tutkimuksia.

Järkevää elämää?

Ehkäisyä minulla EI OLE OLLUT 5kk:teen (eli synnytyksen jälkeen). Meillä ei oikeastaan puhuttu synnytyksen jälkeen ehkäisystä, vasta kun mainitsin herra kurdille kierukan asennuksesta alettiin miettimään onko ehkäisylle tarvetta. Oikeastaan herra Kurdi oli sitä mieltä ettei ehkäisylle ole juuri nyt tarve. Välillä molempia epäilyttää ehkäisemättömyys ja kuitenkin molemmat tiedostaa sen, että raskautuminen on mahdollista.

Emme siis yrittämällä yritetä, eli otamme ns.löysin rantein ja kun aika tulee plussaukseen annetaan vaan elämän viedä.



 En tiedä kuinka reagoisin raskauteen. Kuinka kertoisin läheisilleni raskaudesta, tai kuinka he tulisi reagoimaan. Vaikka vastuu ja päätökset ovat minulla ja minun miehelläni, on aina jollain asioihin sanomista. Ja usein mielipiteet tulevat päin naamaa.



Kerroin ehkäisy asiasta siskolleni, joka sanoi vain ”se on teidän asia, kunhan olet miettinyt omaa jaksamista ym.”

Itseä vaan ahdistaa ajatus raskaudesta tuon pienen prinsessan loppuraskaus kokemuksen takia. Toki tässä on muitakin asioita jotka vaikuttaa. Esimerkiksi se kuinka paljon tuo erikoistyttö tulee tarvitsemaan minua. En halua sysätä vastuuta muille, enkä jättää ketään tai mitään huomioitta.



 Alkuraskaudet ovat minulle vaikeita, ja useasti olen väsynyt. Siispä asioita on pitänyt miettiä monelta kantilta ja oikeastaan omassa mielessä olen ajatellut ettei minulla (ja muiden mielestä) olisi oikeutta uuteen raskauteen. Lapsia on jo neljä, joka on iso siunaus. Itse vain ajattelen asian niin, että vaikka tällä hetkellä varmasti pelkäisin koko raskauden jotain huonoa tapahtuvan niin se olisi kuitenkin elämää ja elämää ei voi suunnitella etukäteen. Monessa keskustelussa on tullut varsin selväksi se, että jotkut ihmiset luulevat asioiden olevan helppo nakki. Enkä ymmärrä sitä, että joku pystyy toiselle sanomaan ettei tällä ole ”oikeutta” omiin päätöksiin tai oman elämän rakentamiseen. Lasten isomummo ja äitini on tästä hyvä esimerkki. Oma äitini kysyy joka puhelussa ja keskustelussa, että onko minulla ja se kierukka. Ja isomummo selittää kuinka tulen kuolemaan seuraavassa synnytyksessä ja kuinka kehitysvammainen myös seuraava lapsi olisi. Heillä ei kummallakaan ole ollut ongelmia tuolla alavärkissä.



Minullahan on jatkuvasti solumuutoksia ja lääkäri onkin sanonut, että jos haluan lapsia nyt on aika ne hankkia. Myöhemmin lääkäri piti kohdun poistoa suositeltavana jottein muutokset ns.leviä kohtuonteloon, ja sitä kautta munasarjoihin. Loop-hoitoja ei lääkäri suositellut tehtäväksi enää montaa. Muutokset ovat sen verran syvällä ettei niitä pystytä poistaa kokonaan. Näitä asioita omat vanhempani eivät ymmärrä, eivätkä tule ymmärtämään.



Eli tämä ns. Raskauden yrittäminen on oikeastaan iso prosessi käsittelemättömistä asioista joita en pystynyt pienen prinsessan loppuraskausaikana käsittelemään. Joudun miettimään asioita todella tarkkaan.



Kierto minulla on edelleen sekaisin. Mikä tarkoittaa veristä kuukautta ja ihmeellisiä alavatsakipuja (johtuu osaksi loopista). Aloitin sinkin ja vehnänalkioöljyn heti tämän kierron alussa. Oikeastaan vehnänalkioöljy limakalvojen takia.  Ovulaatiosta ei ole mitään hajua, vaikka olen ovistestejäkin tehnyt..



Olemme tässä herra Kurdin kanssa miettineen muuttoa pohjoisemmaksi. Oikeastaan sen takia, että saan hajuraon sukulaisiin ja saisin aloittaa ns.oman elämän elämisen. Olen niin kyllätynyt jatkuvaan ohjeiden kulemiseen ja siihen ettei mitään päätöksiä pysty itse tekemään ilman jonkun painavaa mielipidettä.

Lapset ovat minulle kultaakin rakkaimpia ja tärkeinpiä. ❤

Hyvät ja aurinkoiset syksyt, kirkoittelen taas!

Uhmaa

Aika menee oikeastaan siivoamiseen.



Tiedättekö kuinka monta kertaa imuroin päivässä?

Vastaus: n.2-4kertaa. Lisäksi pyyhin niitä kuuluisia lähmiä milloin lipaston kyljestä, peilistä, lasista ja ah, niin ihanasta seinästä. Lisäksi liu’utan ja hinkkaan lattiaa sillä kuuluisalla mopilla melkeen joka päivä.

Eikä tässä vielä kaikki! Tähän lisäksi vielä nämä kolme uhmista, mitkä saa hiukset tippumaan päästä (vai johtuisiko tästä synnytyksen jälkeisestä sulkasadosta?🤔)

Milloin raivotaan vääristä housuista, väärästä paidasta, karkkipäivästä, tai ihan vaan siitä ettei tylsä äiti anna hakata puhelinta lattiaan. Eikä nämä lasten uhmat ole mitään verrattuna tähän herra Kurdin teiniixi käyttäytymiseen.

Tunttuu että meidän perheessä on kolme uhmista, vauva ja teini.

Asiaa ei auta se, että sain hirveässä kiireessä murrettua oman oikean puoleisen pikkuvarpaani, tai ainakin se on niin musta ja kipeä ettei ainakaan voida puhua ehjästä ulokkeesta. Herra kurdi vain voivotteli, kun en suostunut lähteä lääkäriin ja panikoi tietenkin, koska ensiviikolla taas alkaa hänellä koulu.



Olen monet kerrat kuullut kuinka meillä on miehen kanssa aivan erillaiset ajatukset. Itse asiassa olen sen huomannut jo itsekin. Minulla ei ole vielä alkaneet menkat synnytyksen jäljiltä. Mutta mietin jo heti synnytyksen jälkeen, että minkähän ehkäisyn sitä valitsisi. Ja tuo herra Kurdi vain keskittyi kertomaan oman näkemyksensä asiasta (tämä näkemys oli suorastaan häkellyttävä, ja hän päätyikin siihen päätelmään, että haluaa kaksoset seuraavaksi..) Ajattelinkin että voisi hormoonikierukkaa kokeilla, joten mainitsin ihan ohimennen tästä herra Kurdille. Hän oli hieman epäileväinen. Ja mainitsikin siinä ettei ole ihan varma. Vihjaillen sitten viimeisenä sanoi, että onko sitä nyt välttämättä pakko asentaa.. Itseä epäilyttää tuon vauvan poikkeaman takia, että tässä ilman ehkäisyä oltaisiin. Koska tuo loppuraskaus jätti aivan hirveät jäljet omaan mieleen. Mutta herra kurdi sanoin päätöksen olevan tietenkin minun. Tiedän myös sen, että minkälainen haloo siitä syntyisi jos raskautuisinkin taas pian (alle vuodessa) ja saisin taas selitellä sukulaisille siitäkin raskaudesta. Omaa elämäähän tässä eletään, ja olenkin yrittänyt pitää oman elämäni sukulaisilta hieman peitossa.



Lapsilla alkaa ensikuussa päiväkoti. Mahtaa tulla kyllä aluksi hieman haikea ja yksinäinen olo. Tässä on jo kuitenkin ollut kaikki neljä lasta kotona, ja arkeen on tullut tietynlainen rytmi. Onhan tässä nuo 2017 ja 2019 lapset. Mutta siihen vilinään on jo tottunut sen verran ettei se hiljaisempi olo ja elo välttämättä alussa tunnu hyvältä. Tässä sovittiinkin jo minun siskoni kanssa, että tehtäisiin ensikuussa Helsinkiin reissu. Saa nähdä kuinka siellä mahtaa sujua. Meneekö ihmisiin hermo ja mielenterveys.

Meillä mies kävi 4kk neuvolassa tuon meidän pienen prinsessan kanssa. Olihan tolle pikku tirpalle jo painoa kiertynyt 7155g ja pituutta 65,3cm. Lääkäri oli tyytyväinen tämän hetkiseen kehitykseen. Toki vauvan toispuoleisuus vähän herätti huomiota. Ja tähän ollaankin saatu jo fysioterapiassa ohjeita. Herra kurdi ilmoittaa vaan joka kerta jokaisen lääkärikäynnin jälkeen ”kaikki on hyvin” tai ”vauva on terve”. Tästä syystä sanoinkin lääkärille, että voisiko joku nyt oikeasti selittää tuolle miehelle ettei aivokurkiaisen puutoksen tila muutu. Aivokurkiainen ei kasva takaisin. Eikä se tietenkään sairaus ole. Vaan lähinnä ominaisuus ja puutos. Tässä on kuitenkin se henkisen kehitysvammaisuuden riski 60%, ja tästä on ollut kovaa keskustelua miehen kanssa. Tiettyjä asioita jo näkyy tuossa pienessä, ja tiedän sen kolahtavan tuohon mieheen kovempaan ku koiralla luu kurkkuun.. ☹ Niin kun neurologi sanoi ”teidän pikkusella tulee isolla prosentilla olemaan henkistä kehitys viivästymää koko elämän, mutta se minkälaisesta viivästymästä on kyse niin sitä ei tiedetä.” Tiedän ainakin yhden lapsen kenellä on aivokurkiainen alikehittynyt ja kärsii vaikeasta kehitysvammaisuudesta. Ja on pienen lapsen tasolla, vaikka ikä on kaksinumeroinen..

Vauva 3kk:tta! ❤

Meidän perhe kasvoi yhdellä pienellä prinsessalla 30.3 klo 2.35. Hän oli 3860g ja 51cm pitkä. Lisäksi pää oli 36,5cm. Ensimmäisen vuorokauden hän vietti teholla. Vierihoitoon hän pääsi heti teholta päästyä.
Edellisenä päivänä lääkäri sai painoarvioksi yli 4kg. Eikä lapsivettä ollut tarpeeksi. Lääkäri oli myös sitä mieltä, että vauvan pää on jo sen kokoinen ettei voida odottaa kauempaa.

Sovittiin siis käynnistys seuraavaksi päiväksi.

Seuraavana päivänä meninkin Naistenklinikalle käynnistykseen klo 9.30. Aluksi yritettiin asentaa ballonki, mutta ballonki tuli välittömästi ulos täytön jälkeen. Lääkäri kokeili kahteen kertaan asentamista, ja lopuksi päätti puhkoa kalvot. Olin 2cm auki ja kanavaa jäljellä n.2cm. Mutta paikat olivat lääkärin mukaan kypsät. Odoteltiin n.2h omia supistuksia, mutta ne eivät alkaneet joten aloitettiin oksitosiini. Oksitosiinia tiputettiin korkeimmalla mahdollisella ja klo 19 siirryin saliin (lääkäri pelkäsi mahdollista syöksysynnytystä, joten heti saliin päästyä kätilö valmisteli välineet valmiiksi). Vauva oli aika ylhäällä, ja vielä klo 22.00 olin auennut 3cm:iin. Ja oksentelin. Otin kuitenkin epin tuossa kohtaa jotta saisin nukkua, ja klo 1 maissa heräsin pissahätään. Kätilö tutki nopeasti ennen vessassa käyntiä ja olin 4cm auki. Kävin vessassa ja hengailin seisaalleen. Paine lantiossa lisääntyi, ja tunsin kuinka vauva painui alaspäin. Klo 2 maissa aloin tuntemaan supistukset kivuliaina, ja supistusten aikana tunsin takapuolessa painetta. Tällön kätilö pyysi mennä sänkyyn tutkimusta varten. Tunsin aivan järkyttävää painetta ja hieman ponnistamisen tarvetta. Olin 8cm auki ja klo oli 2.20. Kätilö kerkesi laittaa verkkohousut takasin jalkaani, kun tuntu että alapää repee ja tuntui tarvetta ponnistaa. Vauvan pää näkyi, ja keho ponnisti itekseen vauvan ulos kätilön kiellosta huolimatta, ja vaikka yritin pidättää vauvaa syntymästä. Hän syntyi huutaen klo 2.35. Hänet vietiin suoraa teholle, jonne pääsin häntä katsomaan kun hän oli 2h ikäinen. Teholla hän sai lääkärin määräyksestä lisämaidot. Mutta söi myös hienosti rintaa. Hänen aivoja ultrattiin aukileen kautta vielä samana aamuna. Otettiin  verikokeita. Verikokeissa ei ollut mitään mikä olisi selittänyt tämän poikkeaman. Ultrassa näkyi samat asiat kun muissakin ultrissa. Kotiin päästiin kolmantena päivänä synnytyksestä. Tällön lääkäri tutki vielä vauvan kotiinlähtö tarkastuksessa, ja antoi kotiutus luvan. Käytiin vielä 4pv kotiutumisesta pään MRI:ssä. Ja vauvan ollessa 2viikkoa käytiin Hyvinkäällä lasten neurologilla. Hän kertoi meidän pienen prinsessan olevan poikkeamalla varustettu valioyksilö. Hänellä ei siis aivoissa ole muuta kun aivokurkiaisen puutos, jonka takia aivokammiot ovat laajentuneet.

”Uunituore” teholla, ensimmäistä kertaa äidin sylissä.

Neuvolassa ja lääkärillä ollaan käyty n.2 viikon välein. Pään kasvua seurataan joka käynnillä, ja lasten neurologi kontrolloi myös aktiivisesti vauvan kehitystä. 28.6 käytiin taas tapaamassa neurologia. Kaikki oli muuten hyvin, (pää kasvaa hienosti omalla käyrällä) mutta vauva on toispuoleinen ja kärsii epämääräsistä kohtauksista. Satiin siis lähete fysioterapiaan ja uni eeg tutkimukseen. Eeg tutkimuksessa käytiin eilen, ja niiden vastauksia odotellaan. Perjantaina 5.7 mennään fysioterapiaan. Jonne herra Kurdi tulee myös mukaan. Arki vauvan kanssa on aika hetkessä elämistä, ja edelleen uutta. Paljon huomioita vauvan käyttäytymisestä on tullut tehtyä. Jo ihan sairaalassa huomasi ettei vauva osaa käsitellä vaipan vaihtoa, eikä alasti olemista. Reagoi voimakkaasti koviin ääniin ja kosketukseen. Hän itkee paljon ja tuntuu tarvitsevan paljon läheisyyttä. (Tiedän myös ”normaalin” vauvan käyttäytyvän näin, mutta hänen käyttäytyminen oli neuroottista.) Kannoin häntä päivisin kantoliinassa 6viikon ikään joka päivä ja joka tunti. Lisäksi hänen kehon motoriikka poikkeaa  hieman normaalista. Luonteeltaan hän on nykyisin iloinen, läheisyyden kaipuuvainen ja herkkä. Välillä hän osaa juoksuttaa koko perhettä ja tekee kyllä kaikille tarpeensa selviksi. Tuollainen pieni kurdi prinsessa, joka vei koko perheen sydämmet. Häntä en vaihtaisi mihinkään, enkä antaisi pois. Meidän perhe tuntuu nyt kokonaiselta, vaikka lisähaastetta tämä pienokainen toi tullessaan. ❤

Huolta ja surua..

Tämä raskaus sai kurjan käänteen 22.2.2019. Paria päivää ennen menin neuvolaan turvotuksen, ja sikiön vaisujen liikkeiden takia. Siellä sitten terveydenhoitaja huomasi, että sf-mitta oli jo 33cm (tällainen mitta on ollut muista rv 36-37), ja raskausviikkoja oli tällön 32+4. Sain siis lähetteen äitiyspoliklinikalle. Ja sieltä soitettiinkin aikaa jo heti seuraavana päivänä. Menin kuitenki rauhallisin mielin, ja ensin kätilö otti käyrää. Lääkärille ku pääsin, niin keskusteltiin ensin. Sitten ultrattiin. Aika nopeasti lääkäri huomasi sikiön pään erottuvan muusta vartalosta, ja alkoi tutkimaan tarkemmin aivoja. Aivoista löytyi laajentunee aivokammiot, oikea 19mm ja vasen 20mm (raja 10mm). Lisäksi lääkäri ei nähnyt aivokurkiaista. Ja kalvostossa oli poikkeamaa. Pää vastasi tollon n. 3viikkoa isompaa (oli siis n33cm päänympärykseltään). Painoarvio oli tuolloin jo 2544g, johtuen sikiön pään koosta. Itkin viikon tämän jälkeen, ja pääsin vasta 33+6 Naistenklinikalle sikiöntutkimusyksikköön.  Siellä näkyi samat löydökset (ja lisäksi näkyi, että myös kolmas kammio oli hieman laajentunut), ja pää vastasi n.3-4 viikkoa isompaa, tällön painoarvio oli 2664g. Sain lähetteen magneettikuvaukseen. Ja magneettikuvauksen jälkeen perinnöllisyysneuvojalle. Lisäksi erikoislääkäri oli sitä mieltä, että synnytän tämän beben alakautta. Eli käynnisteltäisiin synnytys niin, että hän mahtuu tulemaan alakautta. Itseä tämä nyt hieman kauhistuttaa, mutta onneksi sekin asia suunnitellaan Perinatologin kanssa.

Eli surullisin mielin on tässä oltu. Ja lääkäri ei osannut antaa ennusteita sikiöstä. Eli päivä kerrallaan ja toivotaan hänen selviävän. Syntymän jälkeen oikeastaan selvii enemmän, mutta takeita henkiin jäämisestä ei ole.

Tässä on käyty tunteita surusta vihaan. Ja ei tätä tilannetta pysty käsittämään, kun kaikenhan piti olla hyvin.. Joka päivä mietin, että miksi juuri näin kävi meille.

Oma olo tuntuu kurjalta, ja herkistyn itkuun melkein aina, kun bebe liikkuu. Pelottaa aivan älyttömästi. Ja huomaan vahtaavani aina beben potkuja. Menettämisen pelko on aivan kamalaa. Mietin minkälaista se on sitten, kun tämä pieni syntyy. Yritän mahdollisimman paljon kirjoitella tilanteesta, mutta joudun ensin itse sulatella tilannetta. Ja herra Kurdi on yhtä peloissaan. Eikä oikeen kummallakaan löydy sanoja tällä hetkellä.